Epsonin ja Aalto-yliopiston yhteistyön tuloksia esillä FESPA 2022 -messuilla
Aalto-yliopistosta valmistuvat muoti- ja tekstiilisuunnittelijat käyttävät yhä enemmän digitaalista tekstiilitulostusta suunnitellessaan painokankaita ja tuotteita muotiin ja sisustukseen. Tämä onkin eräs syy sille, miksi tekstiilitulostimia valmistava Epson on tehnyt yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa digitaalisen tekstiilitulostuksen saralla vuodesta 2019 lähtien.
Tänä keväänä Epson ja Aalto-yliopisto järjestivät maisteritutkintoa suorittavien opiskelijoiden Advanced Textile Workshop -kurssin yhteydessä Epson Textile Print -kilpailun, jossa opiskelijat hyödynsivät Epsonin tekstiilitulostimia.
Opiskelijoiden tehtävänä oli suunnitella vähintään neljän kankaan kokoelma, jossa yhdistetään luovalla tavalla kudottuja tai neulottuja (tai muulla tavalla muokattuja) painopohjia digitaaliseen tulostamiseen Epsonin suoraan kankaalle tulostavalla DTG-tulostimella tai sublimaatiotulostimella. Kilpailu käynnistettiin kahden päivän pituisella työpajalla, jonka ohjasi Aalto-yliopistossa vieraillut belgialainen painokangassuunnittelija Daniel Henry. Projektia veti Aalto-yliopiston Tekstiilisuunnittelun lehtori Anna-Mari Leppisaari.
Luovaa printtisuunnittelua
Kaikkiaan yhdentoista työn joukosta tuomaristo valitsi yksimielisesti Epson Textile Print -kilpailun voittajaksi Fashion, Clothing and Textile Design -maisteriohjelman opiskelijan Nour Ainasojan malliston. Ainasojan työssä yhdistyvät modernilla tavalla luova kuosisuunnittelu, painokangassuunnittelun uudet teknologiset mahdollisuudet ja laadukas neulesuunnittelu. Tuomaristoon teki vaikutuksen Ainasojan kehittämä ainutlaatuinen tekniikka, jossa omaperäiset osittain neulotut näytteet kerrostettiin kudotun kankaan kanssa ja kuosi painettiin molempien kankaiden läpi Epsonin digitaalisella tulostimella.
Tuomaristo myönsi erityismaininnan myös Fashion, Clothing and Textile Design -maisteriohjelman opiskelijalle Sanna Ahoselle sekä Textiles, Material and Structure -sivuaineen opiskelijalle Takako Akimotolle heidän laadukkaista töistään, joissa yhdistettiin luovasti sekä painokangassuunnittelua että kudottuja kankaita.
Tuomaristoon kuului Epsonin edustajien lisäksi professori Maarit Salolainen Aalto-yliopistosta sekä masterclass-työpajan ohjannut painokangassuunnittelija Daniel Henry.
Voittajan sekä kahden erityismaininnan saaneen opiskelijan työt ovat esillä FESPA-yhdistyksen paviljongissa FESPA Global Print Expo 2022 -messuilla Berliinissä 31.5.-3.6.2022. Epsonin omalla messuosastolla C30 hallissa 4.2 esitellään laajasti tekstiili- ja suurkuvatulostimia sekä niiden käyttösovelluksia.