Kolme neljästä opettajasta haluaa saada teknologiasta enemmän irti
Tutkimuksen mukaan 73 %1 opettajista haluaisi tietää, miten jo valmiiksi tarjolla olevaa teknologiaa voisi hyödyntää entistä paremmin. Vastauksena tähän kysymykseen Epson on julkaissut uuden raportin nimeltä Advancing the frontiers of education (Opetuksen rajojen laajentaminen). Raportissa kannustetaan koulutusjärjestelmää palaamaan teknologian perusteisiin ja keskittymään siihen, mitä tutkijat kutsuvat ”opetuksen ytimeksi”.
Tällä käsitteellä viitataan siihen, että opiskelutulosten parantamiseksi teknologiassa tulisi keskittyä yhteen tavoitteeseen eli opettajien ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen opetusmateriaalin parissa.
Kyse voi olla hyvinkin yksinkertaisesta asiasta, kuten siitä, että opettaja käyttää kirkkaan kuvan tuottavaa uutta projektoria tai interaktiivista näyttöä, jonka avulla oppilaat voivat osallistuja ja harjoitella. Itse asiassa 89 %2 opettajista pitää tärkeänä tarjota oppilaille entistä parempia visuaalisia kokemuksia projektoria käyttämällä.
Raportissa kuvataan, miten opettajat voivat näyttää oppimateriaalia suuremmassa koossa, tukea yksilöllistä opetusta, tarjota lisää harjoittelumahdollisuuksia ja parantaa oppilaiden osallistumista. Tämä kaikki onnistuu yksinkertaisilla laitteilla, joita usein on koulussa jo valmiina. Niitä ovat esimerkiksi projektorit, tulostimet, interaktiiviset näytöt ja skannerit.
Tohtori Sarah Henkelmann-Hillebrand Epsonilta sanoo: ”Kouluissa on valtava määrä teknologiaa, mutta sen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla voi olla vaikeaa. Raporttimme suosittelee palaamista perusasioihin ja keskittymistä opetuksen ytimeen. Ajatus ei ole uusi, mutta se tuppaa unohtumaan. Kyseessä on yksinkertainen periaate, joka opastaa olemassa olevien laitteiden käyttämisessä. Raporttimme sisältää toteuttamiskelpoisia käytännön neuvoja.”
Lataa ja lue koko raportti täältä
LOPPU